
Tuliko unelmista totta?
Vuosi on vaihtumassa ja yhtäkkiä huomaan pohtivani millaista on ollut asua reilut neljä vuotta omien toiveitteni mukaan suunnitellussa ja toteutetussa talossa. Mikä talossa on ollut hyvää, mitkä asiat ovat aiheuttaneet harmitusta? Ensimmäiseksi täytyy todeta, että fiilikset ovat ilman muuta vahvasti plussan puolella, mitään isoja pettymyksiä ei ole tarvinnut kohdata. Jälkikäteen ajateltuna otin ihan mielettömän ison riskin, niin taloudellisesti kuin osaamisen ja jaksamisenkin kannalta, kun lähdin toteuttamaan omakotitaloa, joka ei ollut mikään pakettiratkaisu. Talossa on monia valtavirrasta poikkeavia ja kokeileviakin ratkaisuja;…