Ekologisten materiaalien ansiosta saatiin hyvä sisäilma

Ekologisten materiaalien ansiosta saatiin hyvä sisäilma

Aika kova rutistus kaikkineen on nyt takana. Talonäyttelyn jälkeen on pitänyt hetki vetää henkeä ja ladata akkuja.  Samalla on ollut mukava rauhassa tutustua taloon ja asettua asumaan.

Minulta on useasti kysytty mikä on parasta uudessa talossani. En ole osannut nimetä yhtä asiaa vaan summaan asian niin, että parasta on se, että talo on omien arvojeni mukainen. Rakennusprojektissani kantava ajatus on ollut tehdä mahdollisimman terve talo perinteisiä menetelmiä hyödyntäen. Rakenteiden hengittävyys on mielestäni ratkaisevassa asemassa talon terveyteen. Rakenteiden hengittävyydestä kirjoitin täällä. Valitessani rakennusteknisesti kestäviä ja ekologisia materiaaleja, sain myös terveellisen sisäilman.

Talonäyttelyssä sain runsaasti palautetta, että tässä talossa on helppo hengittää. Vieraana kävi useita sisäilmaongelmista altistuneita ihmisiä, jotka aistivat ilman epäpuhtaudet nopeasti. Sisäilmaongelmathan eivät suinkaan aina tarkoita homeita tai muita mikrobeja vaan kyseessä voi olla esim. rakennusmateriaaleista vapautuvia yhdisteitä. Uusissa taloissa sisäilman laatu voi olla heikko, jos rakenteissa on muoviyhdisteitä ja pinnoitukseen käytetään laminaattia, MDF-levyjä, muovipohjaisia maaleja… Kun sellaiseen taloon viedään vielä uusia huonekaluja ja uusia tekstiilejä, on kemikaalimyrsky valtaisa.

Tässä talossa ulkoseiniä vasten olevissa sisäseinissä on savirappaus. Savi on täysin päästötön luonnonmateriaali. Seinien savirappauksesta kirjoitin täällä. Katossa on päästötön savimaali (savimaalista kerroin blogissa aiemmin) ja lattiassa Parlan tammiparketti Piano, joka kuuluu parhaaseen mahdolliseen päästöluokkaan, M1 . Jos nuo kaikki liki 500 neliötä olisi tehty MDF- tai laminaattipinnoitteella, olisi liimojen ja muovien huoneilmaan erittämä kemikaalimäärä huomattava. Tuntuu helpottavalta, että tuollaisia päästöjä ei nyt ole.

Mielenkiinnolla nyt asutaan ja tarkkaillaan kuinka painovoimainen ilmanvaihto ja valittu lämmitysjärjestelmä toimii.

♥ Iltalehden toimittaja Sari Hawkins kiteytti taloni tarinan ja ekologiset valinnat hienosti tekstiin, kuviin ja videoon.

paneelit2

Sisäkattopaneelien käsittely savimaalilla

Sisäkattopaneelien käsittely savimaalilla

Sisäkattomateriaali mietitytti pitkään. Halusin sisäkattoihin aitoa puuta, mutta en lakattua paneelia. Markkinoilla on ihastuttavan rouheita ja eläväpintaisia sisustuspaneeleita, kuten Siparilan Struktuuri. Ulkonäkönsä puolesta kelpuuttaisin sen ilomielin kattooni. Valitettavasti hinta on minun budjetilleni liian kova. Paneelit on myös käsitelty vettä hylkiviksi, minkä seurauksena puun luonnollinen hengittävyys on hävinnyt.

 

Sisäkattopaneeli teettämällä

Timpuri-Jarin kanssa ideoimme sisäkattomateriaaliksi sisustuspaneeleita edullisempaa ulkoseinäpaneelia. Lopulta kuitenkin päädyin paikallisen sahan, Metsä-Tappuran, valmistamaan sisäkattopaneeliin. Paneeli räätälöitiin täysin toiveideni mukaiseksi: Paneelien väliin jää 5 mm rako ja paneelin pinta karhennettiin muistuttamaan raakalautaa.

Metsä-Tappuran valmistaman paneelien väliin jää 5 mm rako ja paneelin pinta on karhennettu.
Metsä-Tappuran valmistaman paneelien väliin jää 5 mm rako ja paneelin pinta on karhennettu.

Maalivalinta sisäkattoon

Earthborn savimaali on erittäin hengittävä.
Earthborn savimaali on erittäin hengittävä.

Toiveena on valkoinen sisäkatto. Kävin rautakaupan maaliosastolla selvittelemässä kuinka tällainen karheapintainen kuusipaneeli kannattaisi käsitellä. Suositus oli paneelikattopohjuste ja sen päälle maali. Pohjuste tekee puun pintaan sellaisen kalvon, ettei pihka tai mikään muukaan pääse maalin läpi. Taas siis sama tilanne, että puusta tehdään täysin hengittämätön. Siispä aloin selvitellä hengittäviä vaihtoehtoja.

Villecon  kautta löysin Earthborn savimaalin. Se on hajuton, erittäin hengittävä ja absorboi kosteutta. Savimaali on hyvä valinta etenkin astmasta ja allergiasta kärsiville.

Maali peittää todella hyvin sen kiinteiden aineiden suuren osuuden vuoksi. Yllättävää, että maali levittyy helposti ja tasaisesti – tykkään kovasti! Levitän maalin pensselillä. Tavoitteena on päästä yhdellä käsittelykerralla, koska kerralla maalauspukille mahtuu 10 lautaa ja kaikkiaan maalattavaa on 1,3 kilometriä! Maali on kuivuttuaan todella kovaa, joten se on maalausvaiheessa puhdistettava huolellisesti ponteista.

Kerralla maalauspukille mahtuu 10 lautaa ja kaikkiaan maalattavaa on 1,3 kilometriä!
Kerralla maalauspukille mahtuu 10 lautaa ja kaikkiaan maalattavaa on 1,3 kilometriä!

Jännä nähdä miltä paneeli näyttää katossa!