Talon runko pitkästä tavarasta paikan päällä

Talon runko pitkästä tavarasta paikan päällä

Runko on pystyssä. Tämä on harvinaistuva näky omakotityömaalla. Talopakettirakentamisen suosio on noussut tasaisesti 2000-luvulla. Vuonna 2016 arvioidaan kaikista omakotialoista jopa 70 prosenttia rakennettavan pakettiratkaisuina. Perinteinen talopaketti sisältää seinäelementit, kattotuolit ja mahdollisesti pystytyksen vesikattovalmiiksi saakka. Paikalla rakennetaan enää arviolta 14 prosenttia taloista.

Pitkästä tavarasta rakentaminen vaatii kirvesmiestaitoa. Toisaalta tällainen rakentaminen mahdollistaa vapaamman suunnittelun, kun ei ole sidottu mihinkään valmistalomalliin. Alusta asti paikan päällä rakennettavassa talossa lähes kaikki ratkaisut ovat mahdollisia, mutta toisaalta, myöskään mitään ratkaisuja ei ole mietitty puolestasi valmiiksi. Suunnitteluun ja selvittelyyn kuluu huomattavasti enemmän aikaa kuin pakettiratkaisuissa. Yksilöllisen talon rakentamisessa suunnittelijan ja timpurin ammattitaidon merkitys korostuu.

Huomenna nostetaan paikoilleen kattotuolit ja sen jälkeen alkaa pohjalaudoitus. Tavoitteena on, että alkavan viikon loppupuolella saataisiin jo aluskermi paikoilleen. Vesisade hankaloittaa kattohommia, joten jännityksellä seuraamme sääennustetta.

[su_slider source=”media: 1336,1341,1339,1340,1342″ width=”760″ height=”440″ centered=”no” arrows=”no” pages=”no” mousewheel=”no” autoplay=”6000″ speed=”1500″]