Tomaatin istutus kasvihuoneeseen

Tomaatin istutus kasvihuoneeseen

Kylmä ja epävakainen kevät on viivyttänyt ulkotöitä. Sen sijaan kasvihuoneessa voi aistia jo kesäisen lämmön. Tällä viikolla sain tomaatintaimet. Olen aivan innossani taimista, sillä ne ovat kaikki eri lajiketta! Nyt on mahdollisuus testailla erikokoisia, -värisiä ja –makuisia tomaatteja omassa kasvihuoneessa.

Sonja Lumme on kasvattanut tänä vuonna siemenestä 80 eri tomaattilajiketta.
Sonja Lumme on kasvattanut tänä vuonna siemenestä 80 eri tomaattilajiketta.

Tämä lajikekirjon minulle lahjoitti Sonja Lumme – hänelle iso kiitos taimista! Sonja harrastaa tomaatteja ja tänä vuonna hänellä on kokeilussa 80 eri lajiketta! Sonjalta ilmestyi tänä vuonna myös kirja Tomaatti!, josta löytyy tietoa niin kasvatuksesta, lajikkeista kuin käytöstäkin.

Tomaatit helposti Kasvusäkistä

Kasvatan tomaatit Biolan Kasvusäkissä. Säkissä on luonnonmukaista turvemultaa, johon taimet istutetaan. Kasvusäkin toisessa reunassa on varastolannoiteosio, josta riittää ravinteita ihan koko kesäksi. Siis riittää, että istutettuja taimia kastellaan vedellä.

Kastelunkin olen järkeistänyt Kastelualtaan avulla. Kasteluallas on vesivarasto, jonka päälle Kasvusäkki laitetaan. Kastelualtaasta nousee kapillaarisesti vettä säkkiin sitä mukaa, kun kasvi sitä käyttää. 40 litran säiliöstä vettä riittää rehevällekin kasvustolle vähintään viikoksi.

Koska kastelu tai lannoitus ei sido minua kotiin, asensin vielä kasvihuoneen yhteen ikkunaan automaattituuletuksen. Näin voin mökkeillä tai meloa tulevina kesinä ihan rauhassa ja tomaatit kypsyvät kasvihuoneessa.

[su_slider source=”media: 1668,1669,1670,1671″ width=”660″ height=”380″ responsive=”no” arrows=”no” pages=”no” autoplay=”6000″ speed=”1500″]

Kasvihuoneeseen kierrätysmateriaaleja

Säkkiviljely mahdollistaa sen, että kasvihuoneessa on kunnon lattia. Minulla oli varastossa vanhoja käsin tehtyjä tiiliä. Ladoin niistä hiekkapatjan päälle lattian. Jos joskus syksyllä viljelykauden lopuksi haluaa valjastaa kasvihuoneen oleskelukäyttöön, se käy suhteellisen helposti.

Kasvihuoneen ikkunat ovat myös kierrätettyjä. Ikkunoiden kunnostuksesta kirjoitin jo syksyllä.

Nyt vaan vesi kielellä jäädään odottelemana satoa. Talonäyttelyn aikaan elokuussa on toivottavasti nähtävissä jo ainakin kunnon raakileita.

Huussi kaupunkipihaan

Huussi kaupunkipihaan

Nyt viikon verran on rakennustyömaalla ollut käytössä huussi. Kyllä, halusin kuivakäymälän pienelle kaupunkipihalleni. Kesällä ulkohuussi palvelee pihan monipuolista käyttöä. Pihapeleistä, grillipaikalta tai puutarhapuuhista on helppoa piipahtaa asioille ulkohuussiin.

Kuivakäymälä säästää vettä ja rahaa. Se mahdollistaa paikallisen ravinnekierron omalla tontilla, kun kuivakäymälään kertyvät ravinteikkaat jätökset voidaan hyötykäyttää oman puutarhan lannoitukseen. Siksi uskon käyväni huussissa ahkerasti.

Saako kaupunkipihaan rakentaa huussin?

Käymäläjätteen käsittelyä säätelee jätelaki. Se mahdollistaa käymäläjätteen käsittelyn myös taajamassa. Lisäksi saattaa olla kuntakohtaisia tiukennuksia jätteenkäsittelyyn. Siksi kannattaa olla yhteydessä paikalliseen jätehuoltoviranomaiseen jo ulkohuussin suunnitteluvaiheessa.

Täällä Valkeakoskella asia hoitui helposti: Lupaa kysyessäni asia kohtasi vain ihastuneita kommentteja, että mahtava asia, että joku edistää kuivakäymäläkulttuuria myös taajamassa! Tosin rakennusvalvonnassa olin jo luvannut, että kuivakäymälä sijoitetaan sille reunalle tonttia, joka rajoittuu puistoon. Käymäjätekompostori tai ulkohuussi on sijoitettava vähintään viiden metrin päähän rajasta, ellei asiasta ole erikseen sovittu naapurin kanssa.

[su_slider source=”media: 1637,1638,1639,1642″ width=”560″ height=”380″ responsive=”no” arrows=”no” pages=”no” autoplay=”6000″ speed=”1500″]

Rakentamisen lomassa on mukava piipahtaa kuivakäymälässä.Valitsin Biolan Kompostikäymälän

Varsinaisen käymälälaitteen valinta oli helppo. Minulla on kesämökillä ollut 15 vuotta Biolan Kompostikäymälä, joka on toiminut moitteetta. Siksi en edes harkinnut muita käymälämalleja.

Kompostikäymälän säiliö on kauttaaltaan lämpöeristetty, joten se ihan oikeasti kompostoi kaikki jätökset. Tyhjennysvaiheessa alaosan luukusta saa lapioida täysin hajutonta ja multamaista kompostia. Tämä on myös siksi superhyvä kuivakäymälämalli, että samassa säiliössä voi kompostoida keittiön biojätteet.

Huussin stailaus

Huussi on samassa rakennuksessa kasvihuoneen kanssa. Huussin sisäseinät rapattiin ruskealla pohjasavella. Halusin, että jossain on nähtävillä karkea ja luonnollinen ruskea savi – sitten vaikka huussissa!

Kieltämättä tuo ruskea savi näyttää hieman tunkkaiselta. Seuraavaksi pitääkin alkaa miettiä huussin stailausta. Jospa sisäkatto ja lattia olisivatkin valkoiset, niin saataisiin hieman valoisuutta. Viimeistään kesälomalla paneudun huussin sisustamiseen – nyt riittää, että siellä voi käydä asioimassa maalaustöiden lomassa.

Tuulensuojalevyt seiniin ja aurinkopaneelit katolle

Tuulensuojalevyt seiniin ja aurinkopaneelit katolle

Kun pään päällä on vettä pitävä katto, voi siirtyä seinien rakentamiseen. Tuulensuojalevyt sulkevat rakennuksen ja talo alkaa jo näyttää talolta.

Valmiissa rakennuksessa tuulensuojauksen tulee päästää kosteus pois rakenteista, joten sen höyryvastuksen pitää olla mahdollisimman pieni. Puukuitulevy on tässä tarkoituksessa hyvä.

Valitettavasti autokatoksen puoleinen seinä jouduttiin paloturvallisuuden vuoksi tekemään kaksinkertaisella kipsilevyllä. Muuten tuulensuojaus hoidettiin 25 mm puukuitulevyllä.

[su_slider source=”media: 1379,1380,1381,1382″ width=”760″ height=”440″ centered=”no” arrows=”no” pages=”no” mousewheel=”no” autoplay=”6000″ speed=”1500″]

Aurinkosähköjärjestelmän asennus

wp_20161217_12_25_18_pro

Katon rakennusvaiheessa talon jyrkälle lappeelle oli pakko koota telineet. Nyt kun telineet olivat vielä paikoillaan, päätettiin nopealla aikataululla asentaa myös aurinkopaneelit. Onneksi järjestelmä oli jo valmiiksi valittu ja Biolan Ekoasuminen toimitti sen nopeasti. Aurinkosähköjärjestelmän valinnasta voi lukea täältä. Vielä paneeleita ei kytketty verkkoon, mutta kun muutkin sähkötyöt alkavat, voidaan rakennustöitä jatkaa aurinkosähkön voimalla ‒ kylläpä tuntuu hienolta 🙂

Paneelit katolla ja telineet purettu.
Paneelit katolla ja telineet purettu. Kun sähkötyöt alkavat, saadaan paneelit valjastettua tuottavaan toimintaan.