Hurahdus saveen

Hurahdus saveen

Savi on ollut materiaali- ja raaka-ainelähde rakentamisen alusta asti. Keraamiset laatat ja tiilet ovat kaikille tuttuja rakennusmateriaaleja, mutta harva tietää miten laaja kirjo saven käyttömahdollisuuksia rakentamisessa onkaan.

Itse tutustuin saveen ensimmäisen kerran viime kesän asuntomessuilla. Upeat saviseinät säväyttivät ja hyvin pian päätin, että tulevan taloni seiniin pitää saada hengittävä, ekologinen ja näyttävä savilaasti. Lue messumietteet tästä.

SavisäkkejäHyvänä valmentajana saven käytössä on toiminut Dynaamiset rakenteet ry:n Juho Laaksonen. Hän valoi uskoa, että seinien työstäminen ei ole mahdottoman vaikeaa ja että itsekin sen voi tehdä.

Juhon kanssa keskustellessa innostuin myös mahdollisuudesta valaa yläkerran lattialämmitysputket saveen. Olin jo ehtinyt selvitellä kipsivalua, mutta sen käyttö kaatui korkeaan hintaan. Ja hyvä niin, koska savi on huomattavasti ekologisempi vaihtoehto. Luonnonmateriaaleilla on pienet päästöt ja niiden käsittely on helppoa elinkaaren lopussa.

Nyt rakennustyömaalla saapui ensimmäinen erä savea The Natural Building Company Oy:n kautta. The Natural Building Company maahantuo, myy ja asentaa Virolaisen Saviukumaja OÜ:n aurinkovoimalla tuotettuja savituotteita. Tästä ensimmäisestä erästä toteutetaan yläkerran lattiavalu.

 

5 thoughts on “Hurahdus saveen

  1. Moikka!!

    Hyvä postaus savesta!!Savi ansaitsee ehdottomasti enemmän ”julkisuutta” koska se on aivan loistava materiaali!

    Me ollaan käytetty juurikin tuon messukohteen toteuttaneen Villecon palveluita! Pintamateriaaleissa kannattaa ehdottomasti pyytää tarjousta, koska mitä nyt tuolta natural building companyn sivuilta katsoin niin oikeasti aika paljon edullisemmin on mahdollisuus saada juuri esimerkiksi clayworksin materiaaleilla toteutettuna Villecolta nuo savirappaukset tai kokonaiset seinärakenteet. Aika poskettomat oli nuo hinnat esim.tuo 115€ m2+ alv. Meillä vastaavat hinnat oli n.50€ m2 sisältäen alv. Ja pinnat oli n.20€ m2 sisältäen alvit noilla clayworksin materiaaleilla.

    Kaikkea hyvää projektiinne!Jään seuraamaan blogia!

    1. Kiitos Suvi! Hieno kuulla, että teillä on hyviä kokemuksia savesta. En ole kysynyt työstä hintaa, koska tarkoitus oli säästää ja tehdä itse. Katsotaan kuinka onnistuu. Kun päästään saviseinien kimppuun, kerron homman etenemisestä.

  2. Miten savilattian tekeminen sujui ja oletko ollut tyytyväinen valintaasi? Kuulisin mielelläni lisää kokemuksistasi, meillä on nyt jotenkin automaattisesti tulossa lattialämpö betonivalun sisään, mutta yritän kovasti keksiä vaihtoehtoja sille..

  3. Sori nyt vasta muistin/huomasin että olinkin kysellyt jo aikaisemmin toisessa postauksessa samasta asiasta 🙂

Vastaa käyttäjälle Riikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.