Todellinen paluu lähtöruutuun

Todellinen paluu lähtöruutuun

Olen liki puolitoista kuukautta käynyt keskusteluja hirsirakentaja Rantasalmi Log Homes:n kanssa. Alun perin kysyin tarjousta heidän Ekorex-rakenteisesta talosta, joka ei siis ole hirttä vaan sisä- ja ulkopinnassa on puupaneeli ja väliin puhalletaan hengittävä selluvillaeriste. Ulkoa ja sisältä talo kuitenkin näyttää hirsitalolta.

Jossain vaiheessa myyjä sai minut harkitsemaan uudelleen hirsirakennetta.  Väistämättä hinta kohosi jälleen yli budjettini. Tajusin, että olen kuluttanut valtavasti aikaa eikä mitään valmista ole vielä syntynyt – edes suunnitelmien tasolla. Kaupungin rakennusvalvonnastakin soitettiin jo kerran, että missä mennään ja voimmeko olla avuksi.

Olen käynyt keskusteluja monen talovalmistajan kanssa, mutta lopulta hinta on aina kivunnut liian korkeaksi. Ekologisuus ja erilaiset valinnat maksavat. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että haluan kuunnella sydämeni ääntä ja toteuttaa hengittävän ja terveellisen talon.

Tänään tein lopullisen päätöksen: Talo rakennetaan paikan päällä pitkästä tavarasta ja sen toteuttaa paikallinen timpuri.

 

Tässä muita talovalmistajia, joiden kanssa olen käynyt hyviä keskusteluja taloprojektini tiimoilta:

Kuninkaankylän Puurakentajat – erittäin ammattitaitoinen talovalmistaja, jolla vihreät arvot ja ekologisuus ovat sydämessä eikä markkinointikikka. Tietämys massiivipuurakenteen eduista ja mahdollisuuksista on erittäin korkealla tasolla. Jos budjettini olisi ollut väljempi, tämä valmistaja olisi ollut todennäköinen valinta.

Pohjolan Ekotalot – Pienehkö talovalmistaja, joka pystyy tarjoamaan ekologisia ja terveellisiä vaihtoehtoja myös pienehköllä budjetilla rakentaville. Valmiin malliston lisäksi Pohjolan Ekotalot tekee taloja myös asiakkaan piirustuksista. Lue mitä kirjoitin Pohjolan Ekotaloista aikaisemmin.

Trendikoti –  Lähes paikallinen talovalmistaja, joka toteuttaa asiakkaan talohaaveet avaimet käteen –periaatteella. Trendikodin tiimi on todella palvelualtis, idearikas ja asiakaslähtöinen. Minun rakennevalintani vaan osoittautuivat jälleen turhan kalliiksi. Uskon, että jos olisin rakennuttanut taloa, joka rakennettaisiin vallalla olevan käytännön mukaan, tämä toimija olisi ollut vahvoilla.

En viitsi listata tähän niitä toimijoita, joiden kanssa en päässyt yhtä keskustelua pidemmälle. Painovoimainen ilmanvaihto herätti osassa talovalmistajia voimakkaita tunteita ja mielipiteitä, ja toisaalta helpotti myös talovalmistajien rajaamista.

 

Massiivipuu vaihtuu lautaan ja puukuitueristeeseen

Massiivipuu vaihtuu lautaan ja puukuitueristeeseen

Olen miettinyt vaihtoehtoja rakennuttaa talo edullisemmin. Olen seurannut Pohjolan Ekotalon tekemisiä jo parin vuoden ajan enkä ole kuullut mitään negatiivista. Ekotalo on minusta hyvä kumppani, kun mietitään hengittävää, mutta kohtuuhintaista taloa. Tämä talovalmistaja tekee tällä hetkellä suurimman osan taloistaan painovoimaisella ilmanvaihdolla ja myös rossipohja on mahdollinen. Siispä miksi en selvittelisi lisää.

Tänään sitten soitin Ekotaloille ja kyselin mahdollisuudesta rakentaa minulle unelmieni koti avaimet käteen -periaatteella. Sain kuulla, että yritys on täystyöllistetty eikä aikaa oikein olisi.

Syy siihen miksi yritys on niin työllistetty, on sisäilmaongelmista kärsivät koulut. Ekotalo tekee siirrettäviä väistötiloja hengittävistä ja terveellisistä materiaaleista.

Sisäilmaongelmista kärsiviä kouluja – ja koululaisia – on valitettavan paljon. Myös minun lapseni on käynyt koko alkuvuoden koulua väistötiloissa, kun oma koulu on käyttökiellossa sisäilmaongelmien vuoksi.

Oikeastaan arvostan niin suuresti Pohjolan Ekotalon panostusta terveellisten väistötilojen rakentamiseen, että oma harmitus väistyy taka-alalle kansallisen ongelman ratkaisun myötä. Toivottavasti mahdollisimman moni koululainen ja opettaja pääsee terveellisiin väistötiloihin. Ja toivottavasti pian aletaan rakentaa myös terveellisiä kouluja!

Talonäyttelyn tiedotustilaisuus ja talovalmistajien tapaaminen

Talonäyttelyn tiedotustilaisuus ja talovalmistajien tapaaminen

Tänään järjestettiin kaikille avoin Länsi-Lintulan Talonäyttelyn tiedotustilaisuus hotelli Waltikassa. Paikalla oli kaupungin edustajien lisäksi muutama talovalmistaja ja pieni joukko asiasta kiinnostuneita yksityisiä rakentajia.

Koska olen kahlannut läpi kaiken netistä löytyvän Talonäyttely-materiaalin, uutta asiaa tuli aika vähän.

Kaikkein eniten kiinnosti haastatella talovalmistajia, koska osa heistä etsii juuri nyt asiakasta, jolle voisi talon rakentaa. Lopulta päädyin keskustelemaan kahden talovalmistajan kanssa, jotka esiselvittelyn ansiosta tiesin pystyvän rakentamaan talon myös hengittävällä seinärakenteella.

Molempien kanssa keskustelu eteni samalla kaavalla. Kun kerroin haaveekseni painovoimaisen ilmanvaihdon, ensimmäinen vastaus oli, että lain mukaan sellaista ei saa rakentaa. Kun keskustelu eteni, kumpikin talovalmistaja joutui myöntämään, että vaikka sellaisen saisi tehdä, heillä ei ole siihen osaamista. Toinen valmistajista sentään lupasi selvitellä asiaa eteenpäin ja ottaa minuun yhteyttä tilaisuuden jälkeen. Toinen tyytyi vain kyseenalaistamaan painovoimaisuuden mielekkyyden.

Tilaisuuden jälkeen tuli aika epävarma olo. Vaikka tiedän, että esimerkiksi Pohjolan Ekotalo rakentaa pientaloja painovoimaisella ilmanvaihdolla, tänään tunsin itseni toisinajattelijaksi ja oudoksi ilmestykseksi. Löydänkö ketään samanhenkistä talovalmistajaa? Vieläkö uskallan pitää kiinni tästä haaveestani vai pitääkö astua askel taaksepäin, ettei kaikesta tule liian hankalaa?

Olin jo ehtinyt löytää kivan pohjan ja luonnostellut sen mukaan jo vähän rakennusten asemointiakin. Tuleekohan tästä mitään?

Tässä hahmotelmani kuinka talo ja piharakennukset voisivat sijoittua.
Tässä hahmotelmani kuinka talo ja piharakennukset voisivat sijoittua.

 

 

 

Talohaave ei jätä rauhaan

Talohaave ei jätä rauhaan

Olen haaveillut talosta jo pitkään ja olen käynyt lukuisissa asuntonäytöissä useamman vuoden ajan. Mikään kohde ei ole sytyttänyt sillä tavalla, kuin tulevan oman kodin pitäisi. Mikään niistä rakennuksista ei ole täyttänyt kaikkia vaatimuksia, joita olen tulevalle talolleni asettanut.

Talon rakenteiden pitää hengittää

Nykyrakentamisen ongelmaksi koen liian tiukat energiamääräykset. Taloista pyritään tekemään mahdollisimman tiiviitä keinolla millä hyvänsä. Valitettavasti tiivis rakenne altistaa myös homeille, etenkin, jos vesihöyry ei pääse kuivumaan pois rakenteista. Siksi olen kiinnostunut hengittävistä rakenteista, jotka kuivuvat mahdollisen kostumisen jälkeen.

Uusiutuva energia omakotitaloon

Toivon, että tulevassa kodissani voisin hyödyntää uusiutuvaa energiaa. Vaikka olemme pohjoisessa, säteilyä meillä on ison osan vuotta niin paljon, että aurinkoenergia on potentiaalinen vaihtoehto. Aurinkoenergiaan kun investoi kerran, se tuottaa vuosikymmeniä ekologista energiaa. Aurinkoenergiatuotteiden kehitys on huimaa ja hinta alkaa olla jo sellainen, että hankintapäätöksen voi perustella muullakin kuin ideologialla.

Maalämmön miellän isompien rakennusten lämmitykseen, siksi en ole sitä edes vakavasti selvitellyt. Myös tuulivoima tuntuu hieman vieraalta taajama-asumisessa. Puu on melko nopeasti uusiutuva luonnonvara ja sitä haluan ilman muuta hyödyntää lämmityksessä jotenkin.

Painovoimainen ilmanvaihto uuteen taloon

Tämä aihe jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Suuri suuntaus on, että rakennuksissa pitäisi olla yhä enenemässä määrin tekniikkaa ja älyä säätelemässä ihmisen asuinolosuhteita. Ilmanvaihtoasioissa pyörii valtava bisnes. Ja omakohtaisesti olen joutunut seuraamaan kuinka vanhoja rakennuksia homehtuu pilalle sen jälkeen, kun ne on peruskorjattu ja niihin on asennettu koneellinen ilmanvaihto. Tietenkin nykyrakennukset suunnitellaan alusta asti koneelliseen ilmanvaihtoon sopivaksi, mutta silti tekniikan lisääntyminen asumisolosuhteiden säätelijänä mietityttää.

Jos aihe kummastuttaa tai kiinnostaa, niin kannattaa lukea Rakennuslehdestä  Matti Ollilan blogikirjoitus Ilmastoitu painajainen.

WP-Backgrounds Lite by InoPlugs Web Design and Juwelier Schönmann 1010 Wien