Todellinen paluu lähtöruutuun

Todellinen paluu lähtöruutuun

Olen liki puolitoista kuukautta käynyt keskusteluja hirsirakentaja Rantasalmi Log Homes:n kanssa. Alun perin kysyin tarjousta heidän Ekorex-rakenteisesta talosta, joka ei siis ole hirttä vaan sisä- ja ulkopinnassa on puupaneeli ja väliin puhalletaan hengittävä selluvillaeriste. Ulkoa ja sisältä talo kuitenkin näyttää hirsitalolta.

Jossain vaiheessa myyjä sai minut harkitsemaan uudelleen hirsirakennetta.  Väistämättä hinta kohosi jälleen yli budjettini. Tajusin, että olen kuluttanut valtavasti aikaa eikä mitään valmista ole vielä syntynyt – edes suunnitelmien tasolla. Kaupungin rakennusvalvonnastakin soitettiin jo kerran, että missä mennään ja voimmeko olla avuksi.

Olen käynyt keskusteluja monen talovalmistajan kanssa, mutta lopulta hinta on aina kivunnut liian korkeaksi. Ekologisuus ja erilaiset valinnat maksavat. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että haluan kuunnella sydämeni ääntä ja toteuttaa hengittävän ja terveellisen talon.

Tänään tein lopullisen päätöksen: Talo rakennetaan paikan päällä pitkästä tavarasta ja sen toteuttaa paikallinen timpuri.

 

Tässä muita talovalmistajia, joiden kanssa olen käynyt hyviä keskusteluja taloprojektini tiimoilta:

Kuninkaankylän Puurakentajat – erittäin ammattitaitoinen talovalmistaja, jolla vihreät arvot ja ekologisuus ovat sydämessä eikä markkinointikikka. Tietämys massiivipuurakenteen eduista ja mahdollisuuksista on erittäin korkealla tasolla. Jos budjettini olisi ollut väljempi, tämä valmistaja olisi ollut todennäköinen valinta.

Pohjolan Ekotalot – Pienehkö talovalmistaja, joka pystyy tarjoamaan ekologisia ja terveellisiä vaihtoehtoja myös pienehköllä budjetilla rakentaville. Valmiin malliston lisäksi Pohjolan Ekotalot tekee taloja myös asiakkaan piirustuksista. Lue mitä kirjoitin Pohjolan Ekotaloista aikaisemmin.

Trendikoti –  Lähes paikallinen talovalmistaja, joka toteuttaa asiakkaan talohaaveet avaimet käteen –periaatteella. Trendikodin tiimi on todella palvelualtis, idearikas ja asiakaslähtöinen. Minun rakennevalintani vaan osoittautuivat jälleen turhan kalliiksi. Uskon, että jos olisin rakennuttanut taloa, joka rakennettaisiin vallalla olevan käytännön mukaan, tämä toimija olisi ollut vahvoilla.

En viitsi listata tähän niitä toimijoita, joiden kanssa en päässyt yhtä keskustelua pidemmälle. Painovoimainen ilmanvaihto herätti osassa talovalmistajia voimakkaita tunteita ja mielipiteitä, ja toisaalta helpotti myös talovalmistajien rajaamista.

 

Mielenkiintoinen talovalmistaja – Kuninkaankylän Puurakentajat

Mielenkiintoinen talovalmistaja – Kuninkaankylän Puurakentajat

Työpaikan aamupuuropöydässä oli innostava keskustelu heti Talonäyttelyn infon jälkeen. Sain vinkin soittaa Puurakentajille. Heillä on osaamista puurakentamisesta, hengittävistä rakenneratkaisuista ja kiinnostusta toteuttaa painovoimainen ilmanvaihto omakotitaloon – bingo!

Olen nyt käynyt toimitusjohtaja Jyrki Huttusen kanssa mielenkiintoisia keskusteluja ja kirjeenvaihtoa. Ennen soittoa minulla oli selkeä käsitys mitä haluan: Puurunkoinen talo, jonka seiniin tulee eristeeksi selluvillaa ja tuulensuojaksi paperi. Sataan neliöön pitää mahtua 4 h + k yhdessä tasossa.

Mitä enemmän olen kuunnellut Jyrkin ajatuksia, sitä valmiimpi olen kääntämään takkini. Viimeinen niitti taisi tapahtua eilen, kun Jyrki lähetti katsottavakseni arkkitehti Hanna Toivasen suunnitteleman Momiji 73 – talon piirustuksen.

Olen nyt pyöritellyt kuvia ja pohtinut, että miksi talo ei voisi olla osittain kahdessa kerroksessa, koska Länsi-Lintulan tontit ovat pieniä. Kun osa huoneista nostetaan toiseen kerrokseen, pihaa jää enemmän.

Vaikka pohja ei ole ihan sitä mitä haluan, niin näissä kuvissa on sitä jotakin.

 

Momiji pohja

 

Momiji

WP-Backgrounds Lite by InoPlugs Web Design and Juwelier Schönmann 1010 Wien