Ikkunat paikoilleen

Ikkunat paikoilleen

Rakennustyöt ovat edistyneet rivakasti ja ikkunoiden asennus tuli ajankohtaiseksi reilu viikko ennen suunniteltua ajankohtaa. Koska kysyvä ei tieltä eksy, päätin selvittää onnistuisiko ikkunatilauksen aikaistaminen – ja onnistuihan se. Sain Pihlalta poikkeuksellisen hyvää palvelua.

Palvelu oli asia, joka vaikutti jo ikkunatoimittajan valintavaiheessa. Lähetin tarjouspyyntöjä liki kymmeneen eri firmaan. Puolet eivät vaivautuneet edes vastaamaan. Sain kuitenkin riittävän monta tarjousta, että pääsin vertailemaan hintoja. Loppumetreillä minulla oli jäljellä kaksi ikkunavalmistajaa, joidenka välille koitin saada eroa.

Ikkunavalinnassa on otettava huomioon uskomattoman monta asiaa. Ei riitä, että tietää minkä kokoiset ja minkä värisellä puitteella ikkunat haluaa. Voi valita kiinteät elementti-ikkunat tai avattavat, sälekaihtimilla tai ilman. Uudisrakennusten ikkunoiden lämmönläpäisykerroin (U-arvo) pitää olla 1,0 tai alle. Mitä pienempi lämmönläpäisykerroin on, sitä lämpimämpi ja arvokkaampi ikkuna. Lisäksi matalalla oleviin ikkunoihin vaaditaan turvalasia ja jos lähellä on muita rakennuksia, pitää olla palolasi. Ikkunoihin on mahdollista ottaa myös huurtumaton pinta. Maallikkona tämä valintojen määrä tuntui jonkin verran hankalalta.

Ikkunatarjousten kanssa tuskastellessani yhtenä päivänä Pihlalta soitettiin ja kysyttiin olinko saanut tarjouksen ja miltä näytti. Puhelimessa oli helppoa käydä läpi eri vaihtoehtoja ja kartoittaa miten eri valinnat vaikuttaisivat hintaan. Koska rakennuttajalla on muutama muukin asia samaan aikaan päätettävänä, tuo soitto ratkaisi lopullisesti ikkunatoimittajan.

Valitsin Pihla Varma avattavat ikkunat integroiduilla sälekaihtimilla ja 0,81 U-arvolla.

Nyt kaikki ikkunat ovat paikoillaan ja rakennustyömaa alkaa näyttää entistä enemmän talolta.

[su_slider source=”media: 1393,1394,1395,1396″ width=”760″ height=”440″ centered=”no” arrows=”no” pages=”no” mousewheel=”no” autoplay=”6000″ speed=”1500″]