Savivalu välipohjaan

Savivalu välipohjaan

Nykyisessä rakennustavassa ole yhtä ja oikeaa tapaa toteuttaa välipohjan lattialämmitystä. Jotenkinhan lattialämmitysputket pitää peittää ja mielellään materiaalilla, joka johtaa hyvin lämpöä. Kuulin Dynaamiset rakenteet ry:n Juho Laaksoselta, että savi olisi ekologinen ja ominaisuuksiltaan loistava materiaali tähän tarkoitukseen. Koska Juho on vakuuttanut minut asiantuntemuksellaan jo aiemmin, en epäröinyt hetkeäkään tätä vaihtoehtoa.

Lattiavalun aikana minulle selvisi, että tässä ollaan tekemässä luultavasti Suomen ensimmäistä välipohjavalua savesta – huikeaa!

  1. Välipohja toteutettiin filmivanerilla, johon lattialämmitysputket kiinnitettiin.
  2. Ensimmäisessä vaiheessa lattiaan liipattiin sen verran reilu kerros savea, että 12 mm lämmitysputket kiinnikkeineen jäivät saven alle.
  3. Savi kutistuu kuivuessaan ja lattialämmitysputkien kohdalle muodostui kauttaaltaan halkeamia (normaali ilmiö).
  4. Saven kuivuminen oli hieman odotettua hitaampaa ja seuraava kerros savea päästiin tasoittamaan pintaan viikon kuluttua.
  5. Harkeamat kostutettiin, jotta savi pehmeni uudelleen.
  6. Uusi savikerros hierottiin tiiviisti pintaan ja se painui myös halkeamiin.

Videolta näet työvaiheet:

Savimateriaalin valinnasta pääset lukemaan tästä.

Erityiskiitos kuuluu Juho-taikuri-saviselle  🙂

 

4 thoughts on “Savivalu välipohjaan

  1. Moikka! Saven käyttö lattiassa kuulostaa todella mielenkiintoiselta, ja olen tätä yrittänyt googlata aika lailla tuloksetta. Onko sinulla mitään linkkejä tms lähteitä saven toimivuudesta/käytöstä? Ja nyt noin vuosi tämän kirjoituksen jälkeen oletko ollut tyytyväinen valintaasi?

    1. Kiitos mielenkiinnostasi. Epäilen, että savilattiaa ei ole ainakaan Suomessa juurikaan käytetty eikä siksi kokemuksiakaan löydy. Meillähän lattian savipinta on näkyvissä vain yhdessä huoneessa, minun työhuoneessani. Muuten savea on käytetty välipohjassa materiaalina, johon lattialämmitys on valettu ja päällä on pinnoitteena parketti. Parketin alla savi toimii hyvin ja oli edullinen suhteessa kipsivaluun. Eli välipohjaan uskallan suositella varauksetta.
      Yläkerrassa lattialämitys on harvoin kovin lämmin, koska alakerrasta nousee lämmintä ilmaa. Sen vuoksi savipinalla oleva lattia on näin talvella kylmän tuntuinen. Kun on matto päällä, se ei haittaa, mutta pelkkä savi ei ole jalalle lämmin. Savilattian pinta on käsitelty kuumennetulla pellävaöljyllä. Pinta ei ole betonin kova. Olen pyykhinyt lattiaa kostealla, mutta jos lattiaan kaatuisi jotain värjäävää, se kyllä varmasti imeytyisi. Jos ei välitä, että naarmuja tai muita kulumia voi ilmestyä, kyllä tämä ihan toimii. Silti olen tyytyväinen, että esim. lapsen huoneessa on parketti päällä.

  2. Kiitos lattiakokemuksista! Tuosta parketilla päällystämisestä kysyisin vielä – onko saven ja parketin välissä kenties joku suojamateriaali vielä, ja oliko parketin asentamisessa mitään erityistä huomioitavaa? Ilmeisesti Juho Dynaamisista Rakenteista on henkilö keneltä voi kanssa kysellä lisää ihan käytännön tekemisestä?

    1. Meillä saven päällä on normaali askeläänieriste ja parketti asennettiin samaan tapaan kuin yleensäkin. Juho oli meillä saviasioissa tuki ja turva 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

WP-Backgrounds Lite by InoPlugs Web Design and Juwelier Schönmann 1010 Wien