Massiivipuu vaihtuu lautaan ja puukuitueristeeseen

Massiivipuu vaihtuu lautaan ja puukuitueristeeseen

Olen miettinyt vaihtoehtoja rakennuttaa talo edullisemmin. Olen seurannut Pohjolan Ekotalon tekemisiä jo parin vuoden ajan enkä ole kuullut mitään negatiivista. Ekotalo on minusta hyvä kumppani, kun mietitään hengittävää, mutta kohtuuhintaista taloa. Tämä talovalmistaja tekee tällä hetkellä suurimman osan taloistaan painovoimaisella ilmanvaihdolla ja myös rossipohja on mahdollinen. Siispä miksi en selvittelisi lisää.

Tänään sitten soitin Ekotaloille ja kyselin mahdollisuudesta rakentaa minulle unelmieni koti avaimet käteen -periaatteella. Sain kuulla, että yritys on täystyöllistetty eikä aikaa oikein olisi.

Syy siihen miksi yritys on niin työllistetty, on sisäilmaongelmista kärsivät koulut. Ekotalo tekee siirrettäviä väistötiloja hengittävistä ja terveellisistä materiaaleista.

Sisäilmaongelmista kärsiviä kouluja – ja koululaisia – on valitettavan paljon. Myös minun lapseni on käynyt koko alkuvuoden koulua väistötiloissa, kun oma koulu on käyttökiellossa sisäilmaongelmien vuoksi.

Oikeastaan arvostan niin suuresti Pohjolan Ekotalon panostusta terveellisten väistötilojen rakentamiseen, että oma harmitus väistyy taka-alalle kansallisen ongelman ratkaisun myötä. Toivottavasti mahdollisimman moni koululainen ja opettaja pääsee terveellisiin väistötiloihin. Ja toivottavasti pian aletaan rakentaa myös terveellisiä kouluja!

2 thoughts on “Massiivipuu vaihtuu lautaan ja puukuitueristeeseen

  1. Meillä on mietitty kovasti painovoimaista ilmanvaihtoa ja on oikeasti todella harkitsemisen arvoinen. En tiedä vaan saako rakennuslupaa täällä Järvenpäässä.
    Voi olla että laitettaisiin vaikka tälläset http://www.freshin.fi ilmanvaihtolaitteet, mutta sitten vaan pidetään ne hiljaisena. Vanhassa talossa oli hyvä kun ne pysty kyllä laittamaan, muuta onko sinulla tietoa miten rakenuslupa onnistuu näissä

    1. Hei, uskoisin että painovoimainen ilmanvaihto onnistuu, jos on hyvä suunnittelija. Periaatteessa rakennusvalvonnan ei pitäisi estää painovoimasta ilmanvaihtoa, jos E-lukulaskelmat ovat kunnossa. Minä sain avun LVI-Kalskeen Jari Ketolalta. Hän suunnitteli ilmanvaihdon ja osasi suositella energialaskelman tekijän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

WP-Backgrounds Lite by InoPlugs Web Design and Juwelier Schönmann 1010 Wien